Pinja on nimittänyt Hannu Kasurisen hallitukseensa 1.9.2026 alkaen. Kasurinen tuo mukanaan vuosikymmenten kokemuksen puu- ja metsäteollisuuden globaaleista johtotehtävistä. Yli 30-vuotisen Stora Enso -uransa aikana Kasurinen toimi useissa johtotehtävissä, muun muassa yhtiön puutuoteliiketoiminnan ja viimeisimpänä pakkausmateriaaliliiketoiminnan johtajana sekä konsernin johtoryhmän jäsenenä.
Pinjan tavoite on selkeä: olla puu- ja metsäteollisuuden ohjelmistokumppani numero yksi Euroopassa ja lopulta maailmanlaajuisesti. Pinjan ratkaisut kattavat jo alan koko arvoketjun pystypuusta ja puutavaran hankinnasta tukkien vastaanottoon, sahatoimintaan ja massiivipuutuotantoon sekä myyntiin ja toimitukseen. Ratkaisuja käyttävät alan johtavat yritykset.
Tavoitteemme saavuttaminen vaatii muutakin kuin erinomaista teknologiaa. Tarvitsemme syvällistä toimialaymmärrystä ja ihmisiä, jotka tuntevat arvonluonnin mahdollisuudet arvoketjun kaikissa vaiheissa. Hannu tuo meille juuri tätä näkemystä. Hänen kokemuksensa auttaa meitä kirkastamaan entisestään sekä kehitystyötämme että kasvuamme, sanoo Pinjan toimitusjohtaja Antti Miettunen.
Kasurisen mukaan Pinjan kasvutavoitteet osuvat ajankohtaan, jolloin koko toimiala käy läpi merkittävää muutosta.
Puu- ja metsäteollisuudessa on nyt todellisia paineita saada enemmän irti jokaisesta kuutiometristä, ja ratkaisu löytyy yhä useammin datasta ja suunnittelusta. Pinjalta löytyy sekä syvällistä toimialatuntemusta että vahvaa ohjelmisto-osaamista, mikä on tällä alalla harvinainen yhdistelmä. Erityisen kiinnostavia mahdollisuuksia näen digitalisaatiossa ja tekoälyssä. Odotan innolla, että pääsen tukemaan Pinjaa sen vahvistaessa asemaansa kansainvälisesti, Kasurinen tiivistää.
Lisätiedot:
Antti Miettunen
CEO
+358 40 546 7283
antti.miettunen@pinja.com
Christer Wallberg
Chairman of the Board
+46 73 032 4970