WinLaw
Pinjan ja WinLaw:n yhteistyön tuloksena rakentui työväline oikeudellisten palveluiden kustannustehokkaaseen ja vuorovaikutteiseen toteuttamiseen.
Pinjan ja WinLaw:n yhteistyön tuloksena rakentui työväline oikeudellisten palveluiden kustannustehokkaaseen ja vuorovaikutteiseen toteuttamiseen.
WinLaw on Jyväskylässä toimiva asianajotoimisto, joka palvelee liike-elämän päivittäisissä juridiikkaan ja hyvään hallintoon liittyvissä asioissa. Asianajaja ja yrittäjä Marja-Liisa Järvinen on ollut oman liiketoimintansa ohella mukana myös Keski-Suomen Yrittäjien ja Keski-Suomen kauppakamarin elektronisen liiketoiminnan ja sähköisen viestinnän hankkeissa ja koulutuksissa asiantuntijana.
Digitaalisen lakipalveluliiketoiminnan konseptointi käynnistyi vuonna 2017 esiselvityksellä ja sisältöjen määrittelyllä.
Kilpailutuksen tuloksena ohjelmiston tuottajaksi valittiin Pinja, joka oli ymmärtänyt liikeidean ytimen.
Winstone tukee ja ohjaa hyvää hallintoa sekä riskienhallintaa yrityksen elinkaaren kaikissa vaiheissa edistäen samalla yrityksen kilpailukykyä, kansainvälistymistä, kasvua ja arvonnousua.
Kilpailutuksen tuloksena ohjelmiston tuottajaksi valittiin Pinja, jonka tarjouksesta kuvastui alan kokemus, osaaminen ja asiakastarpeen oivaltaminen. Liikeideamme ja uuden palvelun olennainen ydin ja tarve oli ymmärretty.
Asianajotoimisto Järvinen & Co Oy, WinLaw, on lanseerannut markkinoille digitaalisen oikeudellisen palvelun yritysten riskienhallintaan ja hyvän hallinnon prosessien tueksi. Ohjelmistopalvelun tuotti Pinja.
Ajatus lakipalvelujen digitalisoinnista syntyi yli puolitoista vuosikymmentä sitten WinLaw:n toimitusjohtajan Marja-Liisa Järvisen pohtiessa, kuinka lakipalveluita voitaisiin tuottaa yrityksille ja julkisyhteisöille perinteistä mallia tehokkaammin ja joustavammin.
Digitaalisen lakipalveluliiketoiminnan konseptointi käynnistyi WinLaw:lla vuonna 2017 esiselvityksellä ja sisältöjen määrittelyllä. Palvelun suunnittelu ja kehitystyö jatkui yli vuoden ajan, kunnes keväällä 2018 asianajotoimisto kilpailutti ohjelmistohankinnan.
– Kilpailutuksen tuloksena ohjelmiston tuottajaksi valittiin Pinja, jonka tarjouksesta kuvastui alan kokemus, osaaminen ja asiakastarpeen oivaltaminen. Liikeideamme ja uuden palvelun olennainen ydin ja tarve oli ymmärretty, kertoo Järvinen.
Winstoneksi nimetyn lakipalvelun sovelluskehitys käynnistyi kesäkuussa 2018. Palvelukonseptin muuntuminen sovelluskehitykseksi ja palvelutuotteeksi tapahtui monialaisen yhteistyön tuloksena. Mukana kehitystyössä Pinjan kanssa oli lakimiesten lisäksi ohjelmistoliiketoiminnan ja palvelumuotoilun ammattilaisia.
– Projektin alussa mietin, kuinka juristi ja ohjelmoija ymmärtävät toisiaan, mutta huoleni oli turha. Oli hienoa huomata, kuinka projekti eteni positiivisella yhdessä tekemisen meiningillä. Saimme heiltä arvokasta näkemystä, kuinka muotoilla asiakkaalle helposti hahmotettavia kokonaisuuksia, toteaa WinLaw:n lakimies Sampsa Luttinen.
Tiukasta aikataulusta huolimatta Winstonen demoversio valmistui määräpäivään mennessä. Muutaman kuukauden sovelluskehityksen jälkeen uuden palvelukonseptin ensimmäinen vaihe julkaistiin lanseeraustilaisuudessa.
Yhteistyön tuloksena rakentui työväline oikeudellisten palveluiden kustannustehokkaaseen ja vuorovaikutteiseen toteuttamiseen. Winstone tukee ja ohjaa hyvää hallintoa ja riskienhallintaa yrityksen elinkaaren kaikissa vaiheissa edistäen samalla yrityksen kilpailukykyä, kansainvälistymistä, kasvua ja arvonnousua. Ketterästi alkanutta yhteistyötä ajasta ja paikasta riippumattoman lakipalvelun edelleen kehittämiseksi ja toimialan digitalisoimiseksi tullaan jatkamaan.
20+ Vuotta alalla
12 Palvelualuetta
n. 10 Työntekijää
59 000 Tilikauden tulos (2019)
686 000 Liikevaihto (2019)
Läpinäkyvää ohjelmistokehityskumppanuutta visiosta toteutukseen.