Johtava teknologia-alan suunnittelu-ja palvelukonserni Pinja vahvistaa kasvuaan, kun MB Rahastot sijoittaa 4.7.2017 allekirjoitetun yritysjärjestelyn myötä yhtiöön. Pinjan henkilöomistajat jatkavat järjestelyn jälkeen yhtiön merkittävinä omistajina.
Pinja on suomalainen vuonna 1990 perustettu suunnittelu- ja palvelukonserni, joka tuottaa ratkaisuja teollisuuden tuotannon ja ylläpidon tarpeisiin. Yhtiö yhdistää toiminnassaan vahvan osaamisen sähkö- ja automaatiojärjestelmistä, tuotannon digitalisaatiosta sekä ohjelmistosuunnittelusta. Konsernilla on toimintaa 10 paikkakunnalla Suomessa sekä tytäryhtiö Kiinassa. Pinjan liikevaihto oli vuonna 2016 noin 21 miljoonaa euroa ja konserni työllistää tällä hetkellä noin 270 sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä IT-alan ammattilaista.
”Pinja on kasvanut viime vuosina vauhdikkaasti teollisuuden digitalisaation ja automaation kehittyessä. MB Rahastojen kanssa solmittu yritysjärjestely antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet kasvustrategiamme kiihdyttämiseen. Kokeneena kotimaisena pääomasijoittajana MB Rahastot tuo vahvan panoksensa ja osaamisensa toimintamme kehittämiseen”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Timo Akselin.
”Pinja on erinomainen yhtiö, jonka henkilöstö on erittäin ammattitaitoista ja kokenutta. Yhtiön palvelut kattavat useita toimialoja ja asiakassuhteet ovat pitkäaikaisia. Yksi Pinjan keskeisiä menestystekijöitä on digitalisaation ja vahvan teknologisen osaamisen yhdistäminen. Yhtiöllä on kyky tuottaa yksilöllisiä ratkaisuja asiakkailleen”, kommentoi Juha Tukiainen MB Rahastoista.
Lisätietoja
Timo Akselin
hallituksen puheenjohtaja
0500 636 203
timo.akselin@pinja.com
Juha Tukiainen
toimitusjohtaja, MB Rahastot
0400 791 679
juha.tukiainen@mb.fi
Pinja on suomalainen suunnittelu- ja palvelukonserni, jonka suurimmat asiakastoimialat ovat metsäteollisuus, meriteollisuus, energiateollisuus, logistiikka, palveluyritykset, ajoneuvo- ja työkoneteollisuus sekä hyvinvointi- ja terveysteknologia. Konsernilla on toimintaa 10 paikkakunnalla Suomessa sekä tytäryhtiö Kiinassa (Jiangyin). Pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Pinjan liikevaihto oli vuonna 2016 noin 21 miljoonaa euroa ja konserni työllistää noin 270 sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä IT-alan ammattilaista.
MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja, jonka rahastosijoittajina ovat pääasiassa suurimmat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Tällä hetkellä aktiivisessa sijoitusvaiheessa on vuonna 2016 aloittanut MB:n viides pääomarahasto ja yhteensä MB hallinnoi noin 0,5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja. Sijoituksia tehdään eri alojen vakiintuneisiin ja kasvaviin keskisuuriin liiketoimintoihin pääasiassa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. www.mb.fi