Automaatio- ja ICT-alan ammattilaisia etsitään usealle paikkakunnalle
Jyväskylässä ICT-ala vetää. Jyväskyläläinen teknologia-alan suunnittelu- ja palvelukonserni Pinja rekrytoi kuitenkin kiihtyvään tahtiin sekä automaatio- että ICT-alan ammattilaisia usealle muullekin paikkakunnalle. Yhtiön kasvutahti kiihtyi ennakoitua enemmän viime vuoden lopussa. Kasvu on jatkunut voimakkaana myös keväällä 2016.
– Tilauskantamme oli vuoden vaihteessa suurempi kuin koskaan aiemmin ja se on edelleen vahvistunut koko alkuvuoden ajan. Myynti vetää hyvin ja odotettavissa on lisää kauppoja. Tällä hetkellä haemme sekä automaation että ICT-alan ammattilaisia muun muassa Jyväskylään, Tampereelle, Ouluun ja Kuopioon, Pinjan konsernijohtaja Timo Akselin kertoo.
Kasvua edellisvuoteen verrattuna 10,5 %
Viime vuoden 18,3 miljoonan euron liikevaihdossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 10,5 prosenttia. Pinjan Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Vaasan yksiköihin palkattiin viime vuoden aikana parikymmentä henkeä. Lisäksi Jämsään, Kuopioon ja Kymenlaaksoon perustettiin alueyksiköt, joissa työskentelee jo viisitoista henkilöä.
Pinjan henkilöstömäärä oli viime vuoden alussa hieman yli 200, tällä hetkellä se on jo lähes 250. Kuluvana vuonna uusia työpaikkoja on tulossa hakuun arviolta pari-kolmekymmentä.Nyt toteutuneet rekrytoinnit ovat painottuneet asiakkaiden liiketoiminnan digitalisaation toteuttamiseen, kuten ohjelmistotuotantoon, pilvipalveluiden kehittämiseen, tuottavuus- ja pilvialustapalveluasiantuntijoihin sekä informaatiojärjestelmiin. Myös teollisuuden suunnittelupalveluihin on rekrytoitu lisää osaajia.
– Ensimmäisen neljänneksen toteuman valossa tulemme saavuttamaan ne tavoitteet, jotka kuluvalle vuodelle olemme asettaneet. Henkilöstömäärämme tulee ylittämään 250 henkilön rajapyykin ja myös 20 miljoonan euron liikevaihtoraja ylittyy kannattavasti kasvaen, Akselin iloitsee.