Räätälöityjen kuormalavojen valmistaja Deligna nopeutti tilausten käsittelyä 10–15 minuutista 30–60 sekuntiin
ERP-järjestelmä asiakaskohtaisten tilausten hallintaan, laskutukseen ja tuotannon aikataulutukseen
Yhteenveto
Deligna, yksi Euroopan suurimmista räätälöityjen kuormalavojen valmistajista, korvasi Excel-taulukot ja yksittäisten henkilöiden muistin varassa olleen tiedon Pinjan puutuoteteollisuudelle suunnitellulla ERP-järjestelmällä.
Yhden tilauksen käsittelyyn aiemmin kuluneet 10–15 minuuttia ovat lyhentyneet vain 30–60 sekuntiin. Samalla aiemmin yhden henkilön hallussa ollut operatiivinen tieto on nyt koko tiimin saatavilla.
![]()
Käytössä oleva ratkaisu
Sales & Delivery Operations
Hyödyt
Tilauksen käsittely kestää nyt vain murto-osan aiemmasta.
Manuaaliseen paperityöhön käytetty aika on vähentynyt merkittävästi.
Tietoa Delignasta
Deligna UAB on liettualainen perheomisteinen räätälöityjen kuormalavojen valmistaja, joka on kasvanut yhdeksi alansa merkittävimmistä toimijoista Euroopassa. Kahden veljeksen perustama yritys on kasvanut nopeasti pysyen kuitenkin uskollisena juurilleen perheyrityksenä.
Kasvavan liiketoiminnan tueksi Deligna vastaa myös omasta puunjalostuksesta ja sahauksesta liettualaisen tuotantoyhtiönsä Baldarys UAB:n kautta. Yhdessä yritykset hallitsevat koko tuotantoketjun raaka-aineena käytettävästä puusta valmiisiin kuormalavoihin – yhdistäen yli 23 vuoden valmistusosaamisen perustajajohtoisen yrityksen ketteryyteen.
- Yli 23 vuoden kokemus puutuotealalta
- Päivittäin kuormalavoja tuotetaan 4–5 rekkalastillista
- Kuukausittain käsitellään 80–100 tilausta
Perustajien asiantuntemus skaalautuviksi prosesseiksi
Puolet operatiivisesta tiedosta oli toimitusjohtajan varassa
Deligna valmistaa tuotteensa asiakastilausten mukaan ja pystyy toimittamaan tärkeimmille asiakkailleen räätälöidyt kuormalavatilaukset jopa yhden työpäivän kuluessa.
Nopean toiminnan taustalla on toimitusjohtaja Martynas Pielikysin vuosien aikana kehittämä tapa hallita tilauksia, logistiikkaa ja kuormalavojen laskentaa.
Ennen yhteistyötä Pinjan kanssa kokonaisuus perustui pitkälti Excel-taulukoihin ja Martynasin omaan muistiin. Hän arvioi, että ”noin 50 % tehtaamme tiedoista oli Excelissä ja 50 % muistissani.”
Inhimillisen virheen ja unohdettujen tilausten riski
Kun niin suuri määrä tietoa oli yhden henkilön muistin varassa ja Excelissä, oli aina olemassa riski, että joku unohtaisi käsitellä tilauksen tai jokin kriittinen tieto jäisi huomaamatta. Kun yritys käsittelee 80–100 kuormallista kuukaudessa, tällainen toimintamalli muodostaa merkittävän riskin.
Tieto ei ollut turvallisesti eikä helposti saatavilla
Tietoa oli hajallaan Excel-tiedostoissa ja Martynasin omalla kannettavalla tietokoneella.
”Jätin kerran kannettavan tietokoneeni autoon, kun ulkona oli 30 astetta pakkasta. En saanut sitä käynnistettyä seuraavana päivänä, ja jouduin lämmittämään sitä tuntikausia, ennen kuin se alkoi taas toimia”, hän kertoo.
”Tietoihin ei päässyt käsiksi etäyhteydellä tai muilta laitteilta. Nyt Pinjan pilvipohjaisen järjestelmän ansiosta minulla ei ole enää sitä huolta.”
Manuaalinen työ vei aikaa
Yhden tilauksen käsittely vaati 10–15 minuuttia manuaalista paperityötä. Esimerkiksi logistiikkaan ja laskutukseen liittyviä portti- ja toimitusosoitetietoja jouduttiin muuttamaan käsin.
Henkilöitynyt tieto vaaransi liiketoiminnan jatkuvuuden
Koska suuri osa kriittisestä tiedosta oli vain yhden henkilön varassa, hänen poissaolonsa olisi voinut aiheuttaa yritykselle merkittäviä ongelmia.
Käyttövalmis kolmessa viikossa: Pinjan ERP-järjestelmä puutuotteiden räätälöityyn valmistukseen
Oikeat kumppanit löysivät toisensa
Deligna tutustui Pinjaan alun perin liettualaisen teknologiayhtiö Siglin Alex Wysockin kautta. Sigli on Pinjan kumppani, joka on erikoistunut digitaaliseen transformaatioon.
Alexin työ saattaa yhteen teknologian ja raskaan teollisuuden, erityisesti maailmanlaajuiset puu- ja puunjalostusalat. Hän konsultoi yrityksiä kehittämään prosessejaan sekä siirtymään hajanaisista, itse rakennetuista työkaluista skaalautuviin ja automatisoituihin järjestelmiin.
Myöhemmin Alex kutsui Martynasin puuteollisuuden konferenssiin, jossa tämä tapasi Pinjan toimitusjohtajan. Kohtaamisesta käynnistyi yhteistyö, jonka tavoitteena oli löytää ratkaisu Delignan erityisiin tarpeisiin.
Vierailu Pinjan asiakkaalla vahvisti päätöstä
Ennen sopimuksen allekirjoittamista Pinja kutsui Martynasin tiimeineen Suomeen tutustumaan järjestelmään sen käyttöympäristössä. Vierailun kohteena oli yksi maailman suuriimpiin kuuluva puutalotuotantoyritys.
Kun Delignan tiimi näki ratkaisun toiminnassa samankaltaisessa teollisessa ympäristössä, päätös yhteistyön aloittamisesta oli helppo tehdä.
Ymmärrystä Delignan liiketoimintaan
Ennen kehitystyön aloittamista Pinjan asiantuntijat viettivät lähes kokonaisen päivän Delignan tehtaalla. Päivän aikana käytiin yksityiskohtaisesti läpi yrityksen prosessit ja toimintatavat.
Valmiin yleisratkaisun tarjoamisen sijaan järjestelmä suunniteltiin Delignan omien työnkulkujen ja tuotantologiikan ympärille.
Kuten Alex Sigliltä kuvailee: ”Pinjan etuna on syvällinen toimialatuntemus yhdistettynä käytännön kokemukseen liiketoimintajärjestelmistä ja teollisesta integraatiosta. Tiimimme kartoittaa Pinjalle asiakkaan olemassa olevat järjestelmät – miten ERP-, MES- ja BMS-järjestelmät integroidaan skannereiden, kuivausuunien, suunnittelulinjojen, vaakojen, pyöräkuormaajien ja eri valmistajien koneiden kanssa yhtenäiseksi toiminnalliseksi ekosysteemiksi.”
Yksi kumppani tiedonkeruuseen ja ERP-järjestelmään
Martynas vertaili useita muita ERP-toimittajia, mutta ne kaikki antoivat saman vastauksen: te toimitatte tuotantotiedot, me toimitamme ohjelmiston.
Pinja valitsi toisenlaisen lähestymistavan. Tiimi tarjoutui auttamaan tuotantotietojen keräämisessä tehtaalta sekä ERP-järjestelmän käyttöönotossa, jolloin Deligna sai yhden kumppanin koko digitaalisen muutoksen toteuttamiseen.
”Mahdoton” ratkaistiin viidessä tunnissa
”Meillä on historiassamme yli 4 000 erilaista kuormalavavariaatiota. Luulin, että heidän olisi mahdotonta jäljitellä Excel-laskelmiani”, Martynas kertoo.
Hän odotti, ettei hänen toimintansa monimutkaisuutta voitaisi jäljitellä ERP-järjestelmässä, mutta Pinjan tiimi onnistui toistamaan logiikan vain viiden tunnin työllä.
Yksi digitaalinen alusta koko toiminnan hallintaan
Pinja rakensi keskitetyn ERP-järjestelmän, joka yhdistää tilausten hallinnan, laskutuksen, logistiikan ja tuotannon aikataulutuksen. Monimutkaiset kuormalavojen laskelmat, CMR-asiakirjat, laskutus- ja toimitustiedot luodaan nyt automaattisesti sen sijaan, että niitä käsiteltäisiin manuaalisesti.
Ensimmäinen kokonaisuus käyttöön vain kolmessa viikossa
Määrittelystä ensimmäisen version käyttöönottoon kului noin kolme viikkoa. Vaikka käyttöönotto sujui nopeasti, Pinja otti järjestelmän käyttöön tarkoituksella vaiheittain, jotta työntekijät pystyivät omaksumaan kunkin toiminnon ennen siirtymistä seuraavaan. Martynasin mukaan juuri hallittu eteneminen oli yksi onnistuneen käyttöönoton avaintekijöistä.
ERP-käyttöönoton ei tarvitse olla valtava projekti
Järjestelmän käyttöönotto ei vaatinut massiivista ERP-projektia. Pinjan puolelta ERP-liiketoimintajohtaja Ari Harjula pitää projektia hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka nopeasti ja sujuvasti ERP voidaan ottaa käyttöön, kun kokonaisuus rajataan oikein ja toteutus etenee hallitusti.
"Ajattelin, että Excel-laskentani uudelleenrakentaminen olisi mahdotonta. Viiden tunnin työskentelyn jälkeen ratkaisu oli valmis. Suurimman vaikutuksen minuun teki se, että he pystyvät mihin tahansa."
"Pinjan vahvuutena on syvällinen toimialatuntemus yhdistettynä käytännön kokemukseen liiketoimintajärjestelmistä ja teollisuuden integraatiosta."
Jopa 20 kertaa nopeampi tilausten käsittely ja yksi yhteinen tiedonlähde
10–15 minuutista 30–60 sekuntiin
Ajansäästö oli ilmeistä jo ensimmäisestä päivästä lähtien.
”Aiemmin yhden tilauksen paperityöt veivät 10–15 minuuttia. Pinjan ERP-järjestelmän avulla se vie 30–60 sekuntia” , Martynas kertoo.
Laskelmien, kuljetusasiakirjojen ja laskutuksen automatisoinnin ansiosta tilausten rutiinikäsittely vie nyt vain murto-osan aiemmasta ajasta. Martynasin arvion mukaan työaikaa säästyy viikoittain 5–10 tuntia.
Kuten liiketoimintajohtaja Ari Harjula toteaa: ”Se, että he saavuttivat näin suuren parannuksen toiminnan tehokkuudessa jo käyttöönoton ensimmäisinä päivinä, on paras mahdollinen osoitus alustamme arvosta ja siitä, että emme myy vain ohjelmistolisenssejä vaan toteutamme strategista muutosta.”
Tehtaan toiminta ei ole enää yhden henkilön varassa
Tilaus- ja tuotantotiedot, jotka aiemmin olivat vain Martynasin tiedossa, ovat nyt hänen tiiminsä saatavilla suoraan järjestelmästä. Kaksi muuta työntekijää on jo koulutettu käyttämään järjestelmää, joten kriittinen operatiivinen osaaminen ei ole enää yhden henkilön varassa.
Mielenrauhaa ja vähemmän stressiä
Numeroiden lisäksi Martynas korostaa toista vaikutusta: vähemmän huolta unohdetuista tilauksista, kadonneista tiedoista tai siitä, mitä yritykselle tapahtuisi, jos hän ei itse pystyisi hoitamaan asioita.
Vuosien ajan hänen oli vaikea irrottautua yrityksen päivittäisestä toiminnasta. Uusi järjestelmä ei siis ole vain nopeuttanut työtä, vaan mahdollistanut sen, että Martynas voi astua sivuun päivittäisestä tekemisestä ja luottaa toiminnan jatkuvan ilman häntäkin.
Kuten Martynas sanoo: ”Nyt kaikki tilaukset ovat järjestelmässä eikä minun tarvitse pitää niitä päässäni. Ajatukset pysyvät selkeämpinä ja voin luottaa siihen, että tiedot ovat turvassa. Suurin vaikutus on se, että nukun yöni rauhallisemmin. Se on ihan totta.”
Vaikutukset liiketoimintaan:
Tilausten käsittelyaika lyheni 10–15 minuutista vain 30–60 sekuntiin
Excel-taulukot ja toimitusjohtajan muistin varassa ollut tieto korvattiin yhdellä keskitetyllä järjestelmällä
Työntekijät voivat käsitellä lähetyksiä itsenäisesti ilman, että heidän tarvitsee ottaa yhteyttä toimitusjohtajaan
"Suurin vaikutus on se, että nukun rauhallisemmin. Se on totta."
”Se, että he saavuttivat niin merkittävän parannuksen toiminnallisessa tehokkuudessa jo käyttöönoton ensimmäisinä päivinä, on paras mahdollinen osoitus alustamme arvosta ja siitä, että emme myy lisenssejä, vaan toteutamme strategista muutosta.”
Pitkäaikainen kumppanuus kasvun tukena
Tiimi, joka ratkaisee haasteet yhdessä
Yhteistyötä on alusta asti vienyt eteenpäin yhteinen näkemys siitä, mitä ollaan rakentamassa.
Kuten Ari Harjula toteaa: ”Delignan vahva sitoutuminen ja päättäväisyys yhteisen vision ja aidon strategisen kumppanuuden suhteen tekivät tästä projektista poikkeuksellisen ensimmäisestä päivästä lähtien.”
Koko toteutuksen ajan Martynas teki tiivistä yhteistyötä Pinjan ERP-asiantuntijoiden kanssa ja kuvaili yhteistyötä yhdeksi projektin kohokohdista. Erityisen arvokkaaksi hän koki tiimin kyvyn löytää yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin haasteisiin.
Hänen mukaansa Arilla ”on koko tiimistä suurin ja paras mielikuvitus”, ja hän keksii jatkuvasti käytännöllisiä ideoita ja yksinkertaisimpia ratkaisuja liiketoiminnan ongelmiin.
Seuraavan vaiheen rakentaminen
Luottamus yhteistyöhön näkyy myös tulevaisuuden suunnitelmissa. Martynas kiteyttää Pinjan lähestymistavan ajatukseen: ”jos asialle on olemassa logiikkaa, voimme tehdä mitä tahansa”. Kun liiketoimintalogiikka pystytään määrittelemään, hän luottaa siihen, että Pinja pystyy toteuttamaan sen.
Deligna aikoo jatkaa toimintansa digitalisointia lisäämällä mukaan tuotannon optimoinnin ja varastoprosessit. Tulevaisuudessa myös integraatio sahatoimintoihin on mahdollinen.
”Tiedän, että lähitulevaisuudessa edessä on haasteita, kun otamme käyttöön lisää tuotannon toimintoja ja varaston prosesseja. Olen luottavaisin mielin, sillä pinjalaiset ovat vakuuttaneet, että mitä ikinä tarvitsemmekin, saamme sen toteutettua. Siksi voin suhtautua aika rauhallisesti”, Martynas sanoo.
Ari näkee tämän seuraavan vaiheen luonnollisena jatkeena sille, miten projekti alkoi: ”Yhdistämällä Delignan vahvan toimialaosaamisen Pinjan ERP:n ominaisuuksiin emme vain digitalisoineet olemassa olevaa prosessia. Rakensimme yhdessä ketterän toimintamallin, joka luo pohjan tulevaisuuden kehitykselle.”
Arvioidessaan kumppanuutta kokonaisuudessaan Ari lisää: ”On uskomattoman inspiroivaa tehdä yhteistyötä Delignan kaltaisen tulevaisuuteen suuntautuneen yrityksen kanssa. Heidän onnistunut siirtymisensä ERP-järjestelmäämme osoittaa, että kun selkeä liiketoimintajohtaminen yhdistyy moderniin tekoälyllä tehostettuun pilviteknologiaan, kasvun potentiaali on rajaton.”
Johda puutuotteiden valmistusta täydellisellä läpinäkyvyydellä
Pinjan ERP-järjestelmä tukee räätälöityjen tilausten ja monimutkaisten kokoonpanojen hallintaa koko puutuoteteollisuuden prosessin läpi.
Keskustele alan asiantuntijan kanssa
Varaa aika Veli-Pekka Hämäläisen kanssa lyhyeen keskusteluun siitä, miten tuotantoympäristön tilaus- ja toimitusprosesseja voidaan digitalisoida.
Jos toimintanne perustuu edelleen Excel-taulukoihin ja yksittäisten ihmisten hallussa olevaan hiljaiseen tietoon, Veli-Pekka voi esitellä käytännön etenemismalleja kohti yhtä yhtenäistä järjestelmää.

Veli-Pekka Hämäläinen
veli-pekka.hamalainen@pinja.com
Varaa keskustelu Veli-Pekan kanssa