Fimet

Ennen hoitotyössä tarvittavat videokamerat olivat monesti siellä laatikon pohjalla tai niitä oli muuten hankala käyttää. Nyt pitkiä johtoja ei risteile lattioilla ja videokamera on helposti käytettävissä suoraan instrumenttisillalla.

Potilaille ei enää aiheudu ikäviä tilanteita, joissa hammaslääkäri joutuisi kurottelemaan pöytätietokoneelle katsomaan kuvia kesken hoitotoimenpiteiden.

Kari Kiviniemi, Tutkimus- ja kehityspäällikkö, Fimet Oy

Haaste: Pöytätietokone kankea työkalu hoitotoimenpiteiden keskellä

Tablettitietokoneella toimivan ja hammashoitoyksikköön integroitavan ohjelmiston kehittäminen oli meillä pitkään taka-ajatuksena. Pinjalta oltiin juuri sopivaan aikaan yhteydessä, sillä itsellämme ei olisi ollut resursseja suunnitella näin monipuolista pc-ohjelmistoa laitteisiimme. Windows 8 oli projektin alussa vasta tulossa ja oli olemassa riski, että projekti sen vuoksi myöhästyy. Saimme tämän kuitenkin heti uudelle teknologialle ja otimme Fimet IDIS -ohjelmiston käyttöön vajaa vuosi sitten.

Olemme saaneet paljon positiivista palautetta hammaslääkäreiltä. Pinjan suunnittelemaa ohjelmistoa on pidetty helppokäyttöisenä ja selkeänä. Monet hammaslääkäreiden tekemät toiminnot ovat nopeutuneet ohjelmiston ansiosta merkittävästi. Myöskään potilaille ei enää aiheudu ikäviä tilanteita, joissa hammaslääkäri joutuisi kurottelemaan pöytätietokoneelle katsomaan kuvia kesken hoitotoimenpiteiden.

Ratkaisu: Fimet IDIS -ohjelmiston avulla eroon pitkistä johdoista

Ennen hoitotyössä tarvittavat videokamerat olivat monesti siellä laatikon pohjalla tai niitä oli muuten hankala käyttää. Nyt pitkiä johtoja ei risteile lattioilla ja videokamera on helposti käytettävissä suoraan instrumenttisillalla. Fimet IDIKSESSÄ ovat mukana videonäyttö ja röntgenanturi, joten röntgenkuvat tulevat muutamassa sekunnissa näkyviin tablettitietokoneelle. Kosketusnäytön avulla hammaslääkäri pystyy näyttämään videokuvaa potilaallekin – vaikka demonstroimaan, mikä on alkutilanne ja lopputilanne.

Tai suuhygienisti näyttämään hammaskiven poiston yhteydessä, mistä hampaat ovat jääneet pesemättä. Se voi motivoida potilasta huolehtimaan jatkossa paremmin hampaistaan. Mukana on myös pienimuotoinen potilastietokanta, joten kuvista saadaan tallenteet, jotka voidaan yhdistää oikeille henkilöille saman tien. Muita vastaavilla ominaisuuksilla varustettuja hammashoitoyksiköitä ei markkinoilla tietääksemme tällä hetkellä ole tarjolla.

Tämä on niin kutsutusti suljettu järjestelmä, joten asiakkaan ei tarvitse taistella tietokoneongelmien, kuten ohjelmistopäivitysten kanssa. Myöskään ohjelmistojen yhteensopivuusongelmia ei tule. Integroitu järjestelmä tulee jopa kymmeniä prosentteja edullisemmaksi kuin jos ostaisi laitteet erikseen. Ohjelmistoasennukset ja testaukset tehdään tehtaalla valmiiksi. Huoltomies vain kytkee Fimet IDIKSEN hammashoitoyksikköön, jonka jälkeen se on toimintavalmis.”

Tutustu menestystarinan palveluihin

Ohjelmistokehitys ja kumppanuus

Läpinäkyvää ohjelmistokehityskumppanuutta visiosta toteutukseen

Terveys- ja hyvinvointiteknologia

Hyödynnä digitaaliset ratkaisut ja osallistu terveyden rakentamiseen teknologian avulla

Asiakkaidemme kokemuksia

Prima Power

Prima Power valjasti kehittämisen ja innovoinnin tueksi Pinjan IoT-ratkaisut ja asiantuntijapalvelut

Sähköteknisen Kaupan Liitto

Sähköteknisen Kaupan Liitto toimii sähköteknisen kaupan alan kilpailukyvyn edistäjänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lisäksi STK edustaa Suomessa kansainvälistä rakentamisen tuotteiden teknisten…

HUS

HUSin ja Pinjan integraatiopalveluihin liittyvä yhteistyö alkoi keväällä 2022, ja Pinjasta tuli HUSin integraatiotoimittaja transitioprojektin päätteeksi saman vuoden joulukuussa. Nyt…

EasyOpp

Toiminnanohjauspalveluita tarjoava EasyOpp jatkaa voimakasta kasvuaan hyödyntäen Pinjan monipuolista ohjelmistokehityskumppanuutta

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä!