Greenled

Pitkän yhteistyön salaisuus piilee hyvässä keskusteluyhteydessä, Pinjan osaamisessa sekä Greenledin liiketoimintaa kattavasti palvelevassa ratkaisussa.

CRM-toiminnoista kattavampaan järjestelmään

Siirtymä kohti kattavampaa liiketoiminnan hallintajärjestelmää alkoi toden teolla vuosina 2013-2015. Vuosien varrella toiminnallisuuksia on otettu asteittain lisää käyttöön.

Total ERP laajaan käyttöön

Total ERP auttaa työn hallinnassa, samoin kuin komponenttivaraston optimoinnissa. Lisäksi sen avulla koordinoidaan asennustyötä, jolla on merkittävä osansa yrityksen liiketoiminnassa.

Päivittäisessä käytössä

Järjestelmä on jatkuvassa käytössä muun muassa tuotannossa, ostoissa, asennuksissa, myynnissä sekä talousosastolla. Mukaan otettujen Power BI -elementtien myötä järjestelmä tarjoaa yhä enemmän työkaluja tiedolla johtamiseen.

Olemme vieneet ratkaisujemme räätälöitävyyden hyvinkin pitkälle. Esimerkiksi Sirius-katuvalaistuksessa tuotevariaatioita on valittavissa kaikkineen jopa miljoona. Siksi Total ERP:n mahdollistama tehokas toiminnanohjaus on meille keskeisen tärkeää.

Pertti Tahvanainen, Greenledin toimitusjohtaja

Haaste: Useiden elementtien ja työvaiheiden hallinnointi

Greenled on ehtinyt elää reilun kymmenvuotisen historiansa aikana jo kahdenlaista aikakautta. Yritys aloitti toimintansa tuomalla energiatehokkaita valaistusratkaisuja Kaukoidästä. Ajan mittaan kävi kuitenkin ilmi, että asiakaskysyntään olisi huomattavasti helpompi vastata siirtämällä tuotanto lähemmäs.

Siirtymä toteutettiin vuonna 2013. Paikallisen tuotannon avulla Greenled alkoi vastata asiakkaiden valoteknisiin ja energiatehokkuuteen liittyviin toiveisiin entistä paremmin, ja kysyntä kasvoi. Palveluun tuli mukaan yhä enemmän räätälöintiä – ja älyä.

Greenled on tehnyt yhteistyötä Pinjan kanssa yrityksen koko elinkaaren ajan. Alkuun painotus oli vahvasti CRM-toiminnoissa, asiakkuuksien hallinnassa ja ostotilauksissa. Siirtymä kohti kattavampaa liiketoiminnan hallintajärjestelmää alkoi toden teolla vuosina 2013-2015, jolloin järjestelmään alettiin hiljalleen rakentaa Greenledin tuoterakenteita.

Vuosien varrella toiminnallisuuksia on otettu asteittain lisää käyttöön. Matka kohti nykyistä, kokonaisvaltaista Total ERP by Pinjaa tapahtuikin hiljalleen, kaikissa vaiheissa Greenledin liiketoiminnan tarpeisiin mukautuen.

– Tänä päivänä hallinnoimme Total ERP:llä liiketoimintamme kokonaisuutta asiakashallinnasta tuotantoon, tuotekehitykseen, hankintaan, varastointiin, asennuskalentereihin ja myös yksityiskohtaisiin asiakaskohteisiin. Pinjan Total ERP palvelee näissä tarpeissa mielestäni todella hyvin, kertoo Greenledin toimitusjohtaja Pertti Tahvanainen.

Ratkaisu: Laaja Total ERP by Pinja -järjestelmä työn hallintaan ja varaston optimointiin

Greenledin asiakasrosterista löytyy suuri määrä yrityksiä muun muassa logistiikan ja kaupan alalta sekä metsäteollisuudesta. Lisäksi asiakaskuntaan kuuluu julkishallinnon organisaatioita, kuten kuntia ja kaupunkeja. Greenled valaisee kauppakeskusten, tehtaiden, toimitilojen ja oppilaitosten lisäksi myös muun muassa ulkoalueita ja katuja.

Greenledin erityisinä kilpailuetuina ovat muun muassa valtava tuotevalikoima, laaja räätälöitävyys sekä avaimet käteen -toimitusmalli asennuksineen. Yritys tarjoaa valaisemisen kokonaisratkaisuja ja pitää huolta tehokkaasta, organisaation toimintaa tehostavasta valaisemisesta koko sen elinkaaren ajalta.

– Olemme vieneet ratkaisujemme räätälöitävyyden hyvinkin pitkälle. Esimerkiksi Sirius-katuvalaistuksessa tuotevariaatioita on valittavissa kaikkineen jopa miljoona. Siksi Total ERP:n mahdollistama tehokas toiminnanohjaus on meille keskeisen tärkeää. Sen avulla pystymme kehittämään tuotteistustamme ja tuotekokonaisuuttamme jatkuvasti eteenpäin, Tahvanainen kertoo.

Tärkeä osa liiketoiminnan tehokkuutta on tuotannon optimointi. Greenledillä tehdään töitä kahdessa vuorossa, ja nopeimmillaan asiakastoimituksia on tehty jopa 2−3 päivässä. Total ERP auttaa työn hallinnassa, samoin kuin komponenttivaraston optimoinnissa. Lisäksi sen avulla koordinoidaan asennustyötä, jolla on merkittävä osansa yrityksen liiketoiminnassa.

Koska Total ERP on Greenledillä varsin laajassa käytössä, myös avainkäyttäjäryhmiä on paljon. Järjestelmä on jatkuvassa käytössä muun muassa tuotannossa, ostoissa, asennuksissa, myynnissä sekä talousosastolla. Mukaan otettujen Power BI -elementtien myötä järjestelmä tarjoaa yhä enemmän työkaluja tiedolla johtamiseen. Tahvanainen kertoo itsekin käyttävänsä järjestelmää päivittäin.

– Työpäiväni alkaa aina kolmen raportin äärellä. Tarkistan, mitä kuuluu myyntiin, tuotantoon ja asennukseen. Siitä on tullut minulle pitkäaikainen tapa, jota en vaan saa karistettua, Tahvanainen naurahtaa.

Valaistus on osa liiketoimintaa ja hyvinvointia

Greenledin tulevaisuudenvisio suuntautuu vahvasti Pohjoismaihin. Yrityksen tavoitteena on olla valaistusratkaisuissa Pohjoismaiden halutuin kumppani. Liiketoiminnallisia tavoitteita edistää se, että asiakkaat alkavat olla yhä tietoisempia valaistuksen monipuolisista hyödyistä.

– Aiemmin valaistusta ajateltiin lähinnä osana kiinteistöä, jonkinlaisena välttämättömänä pahana. Nyt se nähdään tärkeänä osana liiketoimintaa, ja mitä suurimmissa määrin myös osana ihmisten hyvinvointia. Puhummekin nyt ihmiskeskeisestä valaistuksesta, Tahvanainen sanoo.

Käyttötarkoitukseensa soveltuva valaistus muun muassa vähentää virheitä, tapaturmia ja sairauspoissaoloja. Se myös lisää tuottavuutta ja vaikuttaa positiivisesti organisaation energiatehokkuuteen.

– Tulevaisuus on elinkaarihallinnassa ja valaistuksen näkemisenä Lighting as a Service -pohjaisena LaaS-ratkaisuna. Näemme merkittävää potentiaalia myös valaistusjärjestelmien hyödyntämisessä ennen näkemättömiin tarkoituksiin. Jokaisesta kiinteistöstä löytyy jonkinlainen valaistus, samoin kaupunkien keskustoista. Valaisimet muodostavat näin varsin luontaisen verkoston, jossa on myös sisäänrakennettu ohjaus. Verkoston hyödyntämispotentiaali voisi olla merkittävä esimerkiksi 5G-tarkoituksiin, Tahvanainen maalailee.

Tahvanainen kertoo pitkän yhteistyön Pinjan kanssa olleen kuin yhteinen matka menneestä tulevaisuuteen. Välillä pysähdytään tarkastelemaan tarkemmin ja kriittisemmin järjestelmän senhetkistä tilaa, ja aina on päädytty jatkamaan yhteistä kehitystyötä edelleen.

– Yhteistyö on jatkunut näin pitkään ja tiiviisti oikeastaan kahdesta syystä. Olemme ensinnäkin todenneet Pinjan ratkaisun palvelevan parhaiten liiketoimintamme tavoitteita. Total ERPistä on aina löytynyt uusiin tarpeisiin vastaava moduuli, jota on sitten muokattu palvelemaan juuri meidän tarpeitamme. Toisekseen Pinjan osaaminen on vakuuttavaa ja keskusteluyhteys toimii loistavasti, Tahvanainen toteaa.

Greenled pähkinänkuoressa

10+ Vuotta alalla

100+ Työntekijää

10+ Maassa projekteja

1 000+ Toteutettua kokonaisvaltaista valaistusprojektia

22,2 milj. Liikevaihto (2018)

Tutustu menestystarinan palveluihin

Total ERP by Pinja

Toiminnanohjausjärjestelmä, joka pitää yrityksesi prosessit joustavina ja muutoskykyisinä.

Asiakkaidemme kokemuksia

EcoUp Oyj

Pinjan Total ERP -järjestelmä toi vihreän rakentamisen ratkaisuihin erikoistuneelle EcoUpille lisää tehoa Ekovilla-kärkituotteensa uusasiakashankintaan.

Trendi Kaihdin

Monipuolisia kaihdin-, verho- ja kalusteratkaisuja tarjoava Trendi Kaihdin toimittaa tuotteiden oheen myös kattavat asennuspalvelut. Hyvän kasvuvauhtinsa tueksi Trendi Kaihdin otti…

Freebo AB

Nopeasti kasvava ruotsalainen aurinkopaneelien toimittaja Freebo AB on integroinut koko asiakaspolun Pinjan Total ERP -liiketoiminnanohjausjärjestelmällä.

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä