Kierto Ympäristöpalvelut Oy tarjoaa räätälöityjä jätehuoltopalveluja mm. teollisuudelle, kunnille sekä kaupan- ja logistiikan alalle. Yhtiön erikoisosaamista ovat vaarallisten jätteiden nouto-, käsittely- ja kierrätysratkaisut. Terminaalit sijaitsevat Järvenpäässä, Pojanluomassa ja Kuusankoskella.

– Asiakkaillemme tahdomme olla Suomen haluttavin ja ammattitaitoisin kumppani vaarallisten jätteiden käsittelyssä. Jätelain uudistus 2021 tuo ajankohtaiseksi siirtoasiakirjojen digitalisoinnin ja nykyinen Oscar ERP -ratkaisumme ei ketterästi taivu sähköisten siirtoasiakirjojen käsittelyyn, kertoo laatupäällikkö Jari Koivula Kierto Ympäristöpalvelujen järjestelmätarpeesta.

Sähköinen siirtoasiakirja on yksi tärkeimmistä hankkeen tavoitteista. Sen lisäksi materiaalivirtoihin liittyvän järjestelmähankinnan tavoitteita ovat reaaliaikainen varastojenhallinta sekä oman toiminnan tehostaminen, sillä nykyinen materiaalivirtojen hallintaprosessi vie aikaa ja resursseja.

Flow:n hankinnassa vakuutti kiertotalouden tarpeiden huomiointi

– Jäteala ja erityisesti vaarallisten jätteiden käsittely on marginaalista liiketoimintaa. Ennen Flow by Pinja -järjestelmää ei tälle toimialalle ole ollut räätälöityä toimitusketjun hallintaratkaisua, Koivula kertoo.

Kierto Ympäristöpalvelut osallistui Pinjan luotsaamaan palvelumuotoiluhankkeeseen vuoden 2020 aikana. Hankkeessa luotiin yhteistyössä kiertotalouden toimijoiden kanssa toimialalle räätälöity materiaalivirtojen hallinta- ja raportointijärjestelmä, Flow by Pinja.

– Järjestelmän hankintaprosessissa meillä oli kolme vaihtoehtoa, miten edetä. Joko muokkaamme nykyistä ERP-ratkaisua tarpeitamme vastaavaksi, hankimme Flow-järjestelmän ja sitten oli eräs kolmaskin vaihtoehto, Koivula jatkaa.

Kierto Ympäristöpalvelut päätyi Flow by Pinja -järjestelmään, sillä se vastasi parhaiten hankkeelle määriteltyihin tavoitteisiin.

– Meillä oli mahdollisuus vaikuttaa ominaisuuksiin alusta alkaen, sillä olimme mukana jo järjestelmän palvelumuotoiluvaiheessa. Mikään muu järjestelmä ei ole kiertotalouden näkökulmasta tehty ennen Flow:ta, kaikkea on tähän saakka pitänyt muokata, vääntää ja kääntää meille sopivaksi. Toki hinta vaikutti myös, mutta se ei ollut ensimmäinen asia, Koivula summaa.

Flow vähentää manuaalista työtä ja helpottaa arkea

Kierto Ympäristöpalvelut aloittaa Flow:n käyttöönoton vuodenvaihteen jälkeen. Ensimmäisenä käyttöönottoon tulee Flow-perusjärjestelmä, jolla hoidetaan mm. materiaalien vastaanottotoiminnot sekä sähköinen siirtoasiakirja. Näin saadaan manuaalista työtä vähennettyä heti alusta alkaen. Oscar ERP -järjestelmään luodaan integraatio, jotta tarvittava tieto saadaan liikkumaan järjestelmien välillä. Myös Flow:n varastojenhallintamoduli otetaan käyttöön ensivaiheiden jälkeen.

– Kun Flow on käytössä suunnitellussa laajuudessaan, saadaan merkittävää helpotusta ajojärjestelyihin, vähennetään virheiden mahdollisuutta ja ennen kaikkea aikaa vapautuu muuhun työhön. Flow helpottaa arkeamme jatkossa. Hankintaprosessikin meni oikein sujuvasti, joten jäämme odottamaan yhteistyön jatkoa pinjalaisten kanssa, Koivula päättää.

Lue lisää:

Webinaaritallenne: Jätelaki uudistuu 2021 -miten vastaat muuttuviin raportointivaatimuksiin?
Flow by Pinja – materiaalivirtojen tehostamis- ja raportointijärjestelmä
Opas: 6 vinkkiä materiaalin vastaanottotoimintojen tehostamiseen