Fresh Servant - koneoppimisella tehokkuutta tuotantoon

Kuluttajapakattujen salaattien markkinajohtaja, kotimainen Fresh Servant hyödyntää kasvavassa liiketoiminnassaan yhä enemmän koneoppimisen avulla tuotettuja myyntiennusteita sekä tehokasta sovelluskehitystä. Pinjan kanssa toteutettujen ratkaisujen avulla liiketoimintaa johdetaan nyt tietopohjaisesti ja resurssitehokkaasti.

Yhteistyöstä lyhyesti

Tietovarastolla parempaan raportointiin

Fresh Servantin ja Pinjan yhteistyö alkoi alkuvuonna 2020, jolloin liikkeelle lähdettiin tietovaraston ja raportoinnin kehitysprojektilla. Fresh Servantin liiketoimintadataa oli valmiiksi saatavilla pitkältä ajalta muun muassa ERP-järjestelmästä, mutta projektissa automatisoitiin datan puhdistaminen ja muokkaaminen muotoon, joka mahdollistaa tehokkaamman hyödyntämisen ja analysoinnin: luvuista tiedoksi ja lopulta toiminnaksi.

Sovelluskehitys nosti kysynnän- ja tuotannonsuunnittelun uudelle tasolle

Aiemmin Excelillä hoidettu kysynnän- ja tuotannonsuunnittelu siirrettiin Fresh Servantin ja Pinjan yhteistyönä sovelluksiin, jotka keskustelevat sekä asiakkaan ERP:n että tietovaraston kanssa. Näin parannettiin suunnittelutyön hallittavuutta sekä vähennettiin manuaalista työtä ja henkilöriippuvuutta.

Yhteistyö laajeni koneoppimiseen ja ennusteisiin

Keväällä 2022 yhteistyötä alettiin laajentaa myös koneoppimiseen ja sen pohjalta muodostettaviin kysynnänennusteisiin. Tuotantoa on jatkossa mahdollista suunnitella aiempaa täsmällisemmin, mitoittaa tarkemmin hankintoja ja henkilöresursointia ja sitä kautta myös parantaa kustannustehokkuutta ja vähentää hävikkiä.

Pinjan toteutukset ovat olleet kaikilta osin onnistuneita. Toimivat sovellukset ovat antaneet meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää laajemminkin muita toimintoja.

Suunnittelu- ja kehityspäällikkö Juha Tiitto, Fresh Servant

Sovelluskehitys helpottaa arjen työtä ja parantaa tiedonkulkua

Kauppojen hyllyille ja ammattikeittiöihin ultratuoreita ruokaratkaisuja tarjoava Fresh Servant ohjaa toimintaansa kolmen kantavan periaatteen pohjalta: asiakkaille tarjottavien tuotteiden on oltava hyvänmakuisia, hyvinvointia tukevia ja laadukkaita. Nämä periaatteet ovat auttaneet kasvattamaan liiketoimintaa johdonmukaisesti aina nykyiseen, tietojen digitaaliseen hallintaan ja tehokkaaseen tiedolla johtamiseen asti.

Fresh Servantin ja Pinjan yhteistyö alkoi vuoden 2020 alussa tietovaraston ja raportoinnin kehitystyöllä ja laajeni siitä verrattain ripeästi myös sovelluskehityksen sekä koneoppimisen ja ennusteiden puolelle. Tehokkaan datankäsittelyn laajentaminen yhdestä osa-alueesta seuraavaan on edennyt varsin luontevasti ja loogisesti, sillä kaikki kehityskohteet liittyvät viime kädessä toisiinsa.

”Olemme halunneet panostaa kehitystyöhön, koska rutiininomaisten toimintojen automatisoinnin avulla parannetaan muun muassa työn nopeutta ja tarkkuutta. Samalla tuodaan tekemiseen lisää syvyyttä, toteaa Fresh Servantin data- ja työkalukehitystä vetävä”, Pegasso Oy:n Carita Haapasalmi.

Sovelluskehityksen avulla Fresh Servantin kysynnän- ja tuotannonsuunnittelua on saatu siirrettyä Exceleistä suoraan mobiililaitteilla hyödynnettäviin sovelluksiin. Sovellukset keskustelevat Freshin ERP-järjestelmän ja taustalle rakennetun tietovaraston kanssa ja auttavat siten vähentämään manuaalista työtä sekä monipuolistamaan tekemistä. Kehitystyö toi helpostusta aiemmin hankalaan ja työlääseen tietojen hallintaan.

”Pinjalaiset ovat selvästi halunneet katsoa asioita meidän näkökulmastamme ja tuottaneet lisäarvoa tuottavia ratkaisuja. Arvostan myös heidän ratkaisukeskeistä lähestymistapaansa, ja siinä samalla yhteistyö on laajentanut meidänkin näkemyksiämme”, sanoo Fresh Servantin suunnittelu- ja kehityspäällikkö Juha Tiitto.

Tärkeä hyöty kehitystyöstä on ollut muun muassa se, että kysynnänsuunnittelun tiedot voidaan nyt jakaa sujuvasti kaikkien sisäisten prosessien saataville. Sovellukset helpottavat käytännön työtä myös siten, että häiriökuittaukset voidaan tehdä tableteilla suoraan tuotantolinjastoilla. Näin saadaan kerättyä arvokasta dataa tuotantolinjojen häiriöistä ja päästään käsittelemään nopeammin syy–seuraussuhteita.

”Pinjan toteutukset ovat olleet kaikilta osin onnistuneita. Toimivat sovellukset ovat antaneet meille aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää laajemminkin muita toimintoja.” Tiitto toteaa.

Koneoppiminen pidentää ennusteiden aikajännettä

Uusimpana osa-alueena Fresh Servantin ja Pinjan yhteistyössä on koneoppimisen hyödyntäminen myynnin ennustamisessa. Alkujaan Fresh Servantilla käytettiin tarkoitukseen henkilötyötä, sitten edellisen vuoden myyntilukuihin perustuneita matemaattisia laskentakaavoja. Kehitysprojektissa mukaan otettiin koneoppiminen, ja syksyllä 2022 käyttöönotetut ennusteet ovat vieneet ennustamistyötä varsin lupaavaan suuntaan. Kysyntäennusteet osoittautuivat jo testivaiheessa tarkemmiksi kuin henkilötyöllä ja matemaattisella laskennalla tuotetut ennusteet.

”Olemme kehitystyössä alkuvaiheessa, mutta näemme jo koneoppimisen lisäävän kysyntäennusteiden monipuolista tarjontaa, pidentävän ennustamisen aikaperspektiiviä ja syventävän myös omaa ymmärrystämme”, Tiitto kertoo.

Fresh Servantin ja Pinjan keskinäisessä koneoppimisen kehitysprojektissa on kokeiltu erilaisia koneoppimismenetelmiä ja seurattu yhdessä iteroiden, mikä niistä toimii parhaiten millekin asiakasryhmälle ja tuotteelle. Koneoppimiseen pohjautuvilla ennusteilla pystytään minimoimaan manuaalinen työ, mutta tarpeen mukaan niissä voidaan huomioida myös henkilöiden syöttämät tiedot, kuten myyntiä lisäävät kampanjat. Ovi on auki myös mahdollisuudelle soveltaa koneoppimista jatkossa liiketoiminnan muillekin osa-alueille.

Tietovarastoista ja raportoinnin kehittämisestä alkanut ja vaiheittain sovelluskehitykseen, koneoppimiseen ja ennusteisiin laajentunut Fresh Servantin ja Pinjan yhteistyö on muodostanut luontevasti etenevän kokonaisuuden. Lopputuloksena Fresh Servantin keskeistä liiketoimintadataa hyödynnetään kattavasti ja monipuolisesti muun muassa tuotannon tehostamiseen, toimitusvarmuuden parantamiseen sekä myynnin kehittämiseen – ja siten viime kädessä myös asiakastyytyväisyyden säilyttämiseen ja parantamiseen.

”Olemme hankkineet Pinjalta koko paketin, koska heillä oli jo entuudestaan hyvä toimialatuntemus elintarvikealalta, ja he tuntevat hyvin datamme ja prosessimme. On helppo luottaa heidän asiantuntemukseensa. Pinjan toimittamat ratkaisut myös juttelevat hyvin keskenään, mikä vähentää meidän omaa työtämme”, Haapasalmi toteaa.

INFOLAATIKKO:

Koneoppiminen viittaa tekoälyn osa-alueeseen, jossa kone parantaa suorituskykyään oppimalla itsenäisesti datasta. Koneoppimisen käyttötarkoitus on saada ohjelmisto toimimaan paremmin sille syötetyn datan ja käyttäjän toiminnan perusteella. Tekniseltä kantilta koneoppiminen on sarja algoritmeja, joille syötetään strukturoitua dataa niin, että tehtävä voidaan suorittaa ilman ohjelmointityötä.

Fresh Servant pähkinänkuoressa

78 MEUR liikevaihto vuonna 2021

500 työntekijää vuonna 2022, lähes 40 eri maasta

100 % kotimaista työtä kolmessa eri toimipisteessä

Tutustu menestystarinan palveluihin

Business Intelligence

Tiedolla johtamisen asiantuntijapalvelut toimialasta riippumatta.

Asiakkaidemme kokemuksia

HUS – Toiminnanohjausraportointi tarjoaa reaaliaikaisen tilannekuvan päivittäisjohtamisen tueksi

Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija HUS hyödyntää toiminnanohjauksessaan visuaalista työkalua, jolla sairaalan eri yksiköissä voidaan seurata 15 minuutin välein päivittyvää potilasmäärän…

Darekon

Toimiva KPI-raportointi nopeasti käyttöön yli maarajojen

Fresh Servant

Vähittäiskauppojen ja ammattikeittiöiden luottotoimittaja Fresh Servant on erikoistunut laadukkaaseen tuoreruokaan ja hyvinvointia tukevaan tuotetarjoomaan. Pinjan kanssa toteutetulla tietovarasto- ja raportointiratkaisulla…

Atria

Akseli, Atrian tiedolla johtamisen portaali, on pinjalaisten ja atrialaisten pitkän yhteistyön tulos

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä