Invalidiliitto

Pinja osasi ehdottaa Invalidiliitolle erilaisia ratkaisuja, mutta lopulta valinta Microsoft 365:stä tuntui luonnolliselta. Microsoft 365 -järjestelmä on käytettävyydeltään huippuluokkaa ja työkalut ovat myös käytetyimmät Suomessa.

Kokonaisuudessaan projekti onnistui erinomaisesti, ja alussa määritetyt tavoitteet saavutettiin – jopa etuajassa.

Sami Savero, Invalidiliiton ICT-asiantuntija

Haaste: Toimiston perusympäristön tarpeita palveleva toimiva ja monipuolinen arkkitehtuuri

Yhteistyö Pinjan kanssa oli käynnistynyt jo aiemmin, mutta vuonna 2019 liitto otti yhteyttä Pinjaan kaivaten tukea uudenlaisen teknologian valinnassa ja käyttöönotossa. Invalidiliitolla oli tarve saavuttaa yhtenevän arkkitehtuurin mukainen, toimiva ja monipuolisia tarpeita palveleva toimiston perusympäristö. Tämä tarkoitti mm. aiemmasta sähköposti- ja kalenterikäytössä olleesta Notes/Domino-järjestelmästä siirtymistä toiseen teknologiaan.

Pinja osasi ehdottaa Invalidiliitolle erilaisia ratkaisuja, mutta lopulta valinta Microsoft 365:stä tuntui luonnolliselta. Microsoft 365 -järjestelmä on käytettävyydeltään huippuluokkaa ja työkalut ovat myös käytetyimmät Suomessa.

Ratkaisu: Invalidiliitto onnistui teknologisessa ja kulttuurillisessa muutoksessa Microsoft 365 -työkaluilla

Tavoitteena projektissa oli löytää Invalidiliitolle nykyaikaiset ja helposti lähestyttävät työvälineet, joiden avulla jokainen työntekijä löytää itselleen tarpeellisen tiedon nopeasti ja oikea-aikaisesti. Lisäksi samanaikaisesti oli kehitettävä jakamisen ja ryhmätyöskentelyn kulttuuria, luontevasti samanaikaisesti uusien työkalujen käyttöönoton kanssa.

Projekti eteni vaiheittain, käyttäjämäärän runsaan määrän vuoksi (n. 2000kpl). Kokonaisuudessaan projekti onnistui erinomaisesti, ja alussa määritetyt tavoitteet saavutettiin – jopa etuajassa. Invalidiliiton ICT-asiantuntija Sami Savero näkee projektin tärkeimpinä saavutuksina toimintakulttuurin muutoksen, jota “yhden talon” työkalut mahdollistavat ja tukevat. Microsoftin omat työkalut sopivat yhteen aivan eri tavalla kuin aiemmin käytetyt ohjelmistot.

Migraatio on kokonaisuudessaan ollut odotettu ja toivottu muutos koko konsernissa. Myös Pinja saa runsaasti kehuja projektin toteuttajana.

– Olen todella tyytyväinen projektiin, sillä kaikki meni odotusten mukaisesti, eikä isompia haasteita tullut vastaan. Lisäksi projekti toteutettiin etuajassa ja budjetissakin pysyttiin erinomaisesti, Invalidiliiton ICT-asiantuntija Sami Savero kehuu.

Lataa koko menestystarina

Tutustu projektin vaiheisiin, tuloksiin ja hyötyihin lataamalla koko menestystarina!

”Olen todella tyytyväinen projektiin, sillä kaikki meni odotusten mukaisesti, eikä isompia haasteita tullut vastaan. Lisäksi projekti toteutettiin etuajassa ja budjetissakin pysyttiin erinomaisesti”

Sami Savero, ICT-asiantuntija, Invalidiliitto ry.

Invalidiliitto pähkinänkuoressa

27 000 Henkilöjäsentä

2500 Työntekijää (konserni)

145 Jäsenyhdistystä

Tutustu menestystarinan palveluihin

IT-palvelut

Turvallista ja läpinäkyvää yhteistyötä osaavan IT-kumppanin kanssa.

Microsoft 365 -palvelut

Tuttu Office 365 uudessa paketissa – moderni tuottavuuspilvipalvelu turvalliseen ja tehokkaaseen tietotyöhön

Asiakkaidemme kokemuksia

TietoAkseli Group

Koko konsernin laajuinen viestintäratkaisun uudistus oli luontevaa jatkumoa TietoAkselin ja Pinjan monivuotiselle yhteistyölle

Doseco

”Pinjan Tietohallintopäällikkö-palvelu helpottaa arkeamme ja takaa asiantuntija-avun kaikissa tilanteissa.”

Envitecpolis

"Tekniset ongelmat ratkesivat kertaheitolla, kun siirsimme IT-palvelun Pinjalle puoli vuotta sitten. Saimme heistä kumppanin, joka ymmärtää."

Dekati

Pinja rakensi Dekati Oy:lle portaalin, joka helpottaa jälleenmyyjäverkoston hallintaa ja viestintää myyjien kanssa.

Betoniteam

Pinja aloitti kehitystyön kartoittamalla koko Betoniteamin IT-ympäristön.

Sähköinfo

Pinjan toimittamaa uutta palvelua voidaan käyttää mistä ja milloin vain.

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä