Kauppa ja palvelut

Kannattavaa kaupan kasvukumppanuutta ja digitalisaatioratkaisuja palveluyrityksille

Monikanavaisen kaupan ja palvelun menestys syntyy ketterällä digitalisaatiolla

Viime vuosina ostaminen on siirtynyt kiihtyvällä vauhdilla verkkoon. Kaupan siirtyminen verkkoon on tapahtunut kuluttajamyynnin lisäksi myös B2B-puolella. Ostokäyttäytymisen muutos on kuitenkin vain yksi kaupan alaan kohdistuvista muutostekijöistä.

Globaali kilpailu digitaalisessa kaupassa on kovaa ja siksi oman asiakaskunnan tunteminen ja kilpailuedun löytäminen on yhä kriittisempää. Verkossa tuotteiden ja palveluiden vertailu tapahtuu sujuvasti vain klikkauksella tai kahdella, jonka myötä asiakkaat ovat tottuneet arvostamaan laadukasta tuotetietoa, helppoa saatavuutta, nopeaa toimitusta ja mutkatonta ostamista.

Digitalisaatio on yhä ratkaisevampi palveluyrityksen menestyksen tekijä. Tutkitusti (*) kasvavista yrityksistä 72 prosenttia on määrittänyt digitalisaation strategiseksi tavoitteekseen. Näistä yrityksistä useat myös vievät palvelujaan ja suunnittelevat kansainvälisen liiketoiminnan laajentamista.

*palta.fi

Lataa opas: Varmista verkkokaupan kasvu ja kannattavuus

Palveluyrityksen arvontuotanto digitalisaation avulla sekä käyttäjälähtöinen palvelumuotoilu

Toimivan ratkaisun muodostamiseksi tarvitaan vahva ymmärrys kaupanalan toimintatapojen kompleksisuudesta ja tavoista niiden tehostamiseen. Ostamisen helppous kehitetään rikkaiden tuotetietojen ja luotettavan verkkokaupparatkaisun saumattomuuden avulla. Valitsemalla oikeat työkalut voidaan varmistaa niin kilpailuedun korkean asiakastyytyväisyyden ja työn sujuvuuden avulla.

Pinjalla on vahva kokemus kaupanalan ja palveluyritysten liiketoiminnan digitalisaatiosta. Tunnemme palveluyrityksen sielun, sillä olemme muuttaneet valikoiduilta toimialoilta perinteisiä asiakaskohtaisia ohjelmistoja koko toimialan ratkaisuiksi.

Toteutamme parhaillaan kymmenien palveluyritysten liiketoiminnan asiakaskohtaisia digitalisaatiohankkeita ja olemme mukana luomassa uudentyyppisiä palveluja, joissa tietomassoja ja tietovirtoja hyödynnetään uusien palveluiden muodostamisessa ja kohdentamisessa.

Tutustu ratkaisuihimme

Valitse kumppani, joka ymmärtää kaupan alan muutoksen

Kaupan digitalisaatio

Ketterä ja joustava käyttäjälähtöinen kokonaisjärjestelmä

Me mahdollistamme kaupan alan kasvun skaalautuvilla, integroituvilla ratkaisuilla ja uusilla teknologioilla. Responsiivinen, aidosti mukava käyttöliittymä ei vaadi käyttäjiltään erikoisosaamista ja mahdollistaa helpot ja nopeat integroinnit. Olemme Suomen kokenein Magento verkkokaupan asiantuntija ja autamme sinua ottamaan kaiken hyödyn irti myös tuotetiedon hallinnasta Akeneo PIM -järjestelmän avulla.

Digitaalinen palvelukokemus

Sujuvampi ja tehokkaampi verkkokaupan palveluprosessi

Pystymme tarjoamaan parhaan kokonaisratkaisun koko kaupan tilaus-toimitusketjuun ja varmistamaan käyttöönoton sujuvuuden. Varmistamalla entistä jouhevamman työn- ja tiedon halllinnan mahdollistamme tilausmäärien kasvun sekä nopean ja luotettavan toimituksen. Autamme kehittämään myös verkkokauppasi löydettävyyttä kuin kasvua tukevaa digitaalista palvelukokemusta.

Kasvukumppanuus & kaupan prosessien kehitys

Monikanavaisen myynnin digitalisointi ja muutosjohtaminen

Tarjoamme ihmis- ja prosessilähtöistä kaupan alan asiantuntemusta ja kasvukumppanuutta. Autamme sinua monikanavaisen myynnin digitalisoinnissa sekä kaupan alan prosessien ja toiminnanohjauksen kehittämisessä. Panostamme jatkuvaan tukeen ja kasvukumppanuuteen.

Verkkokaupparatkaisut

Meillä on vankka kokemus erityisesti haastavista B2C ja B2B  toteutuksista. Verkkokaupparatkaisumme ovat räätälöityjä, skaalautuvia ja vaativien integraatioiden vahvistamia. Integraatioita toteutamme mm. toiminnanohjausjärjestelmiin, tuoteinformaation hallintajärjestelmiin, maksupäätteisiin ja maksun välittäjiin. Integraatioiden avulla Verkkokaupan käytöstä saadaan ketterämpää ja automatisoidumpaa.

Tutustu verkkokaupparatkaisuihin

Tuotetiedonhallinnan ratkaisut

Me autamme tekemään tuotetietojen ylläpidosta ja julkaisusta helppoa, tehokasta ja nopeaa johtavien järjestelmien ja ratkaisujen avulla. Tuotetiedonhallinnan ratkaisun edut tulevat esiin erityisesti, kun toimitaan useassa markkinassa, myyntiä tehdään erilaisille kohderyhmille tai tuotetietoa hyödynnetään useammassa kanavassa tai usealla kielellä. Lisäksi tuomme rinnallesi kaupanalaan perehtyneet asiantuntijat sekä vuosien kokemuksemme järjestelmien käytöstä ja kehittämisestä.

Tuotetiedonhallinnan ratkaisut

Asiakkaidemme kokemuksia

Veikon Kone

Yhteistyössä Pinjan kanssa Veikon Kone on onnistunut parantamaan myyntiään ja kannattavuuttaan.

Minimani

Minimani nosti verkkokaupan strategisesti keskeiseksi liiketoiminta-alueeksi ja valitsi ICT-palveluistaan ja integraatioalustapalvelustaan tutun Pinjan luotsaamaan verkkokauppansa uuteen kasvuun.

Carspect

Yrityksen liiketoiminnan ytimessä on asiakaslähtöisyys, ja tämän arvon toteutumista tukee myös katsastusalan erikoistunut toiminnanohjausjärjestelmä Muster by Pinja.

Urjalan Makeistukku

Pinjan yhdistellyn verkkokaupparatkaisun avulla Urjalan Makeistukulla on taas tilaa kasvaa vapaammin.

Rajala Pro Shop

Pinja on toteuttanut Rajalan verkkokaupat, sekä mahdollistanut heille sujuvan tilaustenkäsittelyn ja varastonhallinnan.

HalpaHalli

Pinja toimii strategisesti tärkeänä ja läheisenä kumppanina HalpaHallin verkkoliiketoiminnan kehittämisessä

A-Katsastus

Katsastustoimialalla on Suomessa paljon toimijoita ja Pinjan Muster-katsastusjärjestelmä on käytössä niistä valtaosassa.

Alaa tukevat toimialaratkaisumme

Tuottavuusratkaisut toimisto- ja tietotyöhön

Turvallista ja läpinäkyvää yhteistyötä osaavan IT-kumppanin kanssa.

Ohjelmistokehityskumppanuus palveluyrityksille

Kuuntelevaa, näkemyksellistä ja asiakaskeskeistä ohjelmistokehityskumppanuutta.

Business Intelligence ja tietovarastoratkaisut palveluyrityksille

Hyödynnä hiottu toimintamallimme Power BI -raportoinnin kehittämisessä älykkäämmäksi.

Varaa aika asiantuntijamme kanssa:

Me olemme oppaasi monikanavaisen myynnin ja toimitusprosessin kehittämiseen ja asiakaskeskeiseen kasvuun. Toimimme niin digitaalisen myynnin kasvukumppanina kuin muutosjohtamisen tukena.